Faktor

Faktor on jälleen yrittäjävetoinen

ma 1. joulukuuta 2008 10:42:00

Pekka Hämäläinen aloittaa Faktor Oy:n yrittäjänä tänään, maanantaina 1.12.2008.

Pekka Hämäläinen on yhdessä Flowman Oy:n pääomistajan Petri Karjalaisen kanssa ostanut Faktor Oy:n koko osakekannan Talentumilta.  Hämäläinen on aiemmin toiminut Flowmanin kehitysjohtajana ja sitä ennen Talentum Premedia Oy:n toimitusjohtajana.

"Faktor on mediayhtiöiden laadukas yhteistyökumppani, jonka tunnen entuudestaan. Toimintaa on hyvä lähteä kehittämään, kun voin yhdistää Faktorin osaavaan porukkaan Flowmanissa oppimani prosessien kehittämisnäkemyksen ja teknologian hyödyntämismahdollisuudet," kertoo Pekka Hämäläinen.

"Faktorin ja Flowmanin synergiamahdollisuudet ovat erinomaiset. Molemmat yhtiöt toimivat samassa kapeassa markkinasegmentissä ilmoitus- ja sivunvalmistuksen liiketoimintaprosesseissa: Faktor palveluntuottajana ja Flowman teknologian kehittäjänä," sanoo Flowmanin toimitusjohtaja Petri Karjalainen.

"Talentumin strategiana on keskittyä ammattilaisille kohdistettuun kustannustoimintaan. Luopuminen Faktor Oy:n omistuksesta on strategiaan sisältyvä johdonmukainen toimenpide. Talentumilla ja Faktorilla on pitkäaikainen yhteistyösopimus Talentumin suomalaisten lehtien
sivunvalmistuksesta," sanoo Talentumin lakiasiainjohtaja Lasse Rosengren.

Faktor Oy on medialogistiikkaan keskittyvä yritys tarjoten kuvankäsittely-, taitto-, repro-, ilmoitustrafiikki, painoaineisto- ja arkistointipalveluita yli 200 lehdelle.

Flowman Oy on Oululainen teknologiayhtiö, joka on erikoistunut automatisoimaan ja virtaviivaistamaan printtimedian liiketoimintaprosesseja. Flowmanin asiakkaina on lehtipainoja ja kustantajia, joukossa mm. Pohjoismaiden suurin sanomalehtitalo Sanoma Osakeyhtiö.

Mediayhtiö Talentum tarjoaa lehtiä, ammattikirjoja, seminaareja ja verkkosisältöjä eri alojen ammattilaisille: ekonomeille, insinööreille, juristeille, lääkäreille sekä it- ja markkinointialan osaajille Suomessa ja Ruotsissa. Talentumin tuottamat mediasisällöt perustuvat kohderyhmien tarpeiden tunnistamiseen ja vahvaan journalistiseen ammattitaitoon. Talentumin lehdet tavoittavat noin 1 100 000 lukijaa.



Takaisin edelliselle sivulle Arkistoon
© 2009 Faktor Oy